Olet tervetullut!

Olet erittäin tervetullut blogiini katsastamaan mitä kaikkea pääni sisällä liikkuu. Yritän tässä pikkuhiljaa tuoda esille kaikkia niitä ajatuksia, joita minulla on ihan tavalliseen elämään liittyen. Ai miksikö sitten Hyvä Välipala –nimi? Ehkä tämä kaikki lähti liikkeelle ollessani välipalalla ja nauttimassa kahvitauolla muiden työkavereideni seurasta. Ajatus siinä johti sitten toiseen ja pienen kypsyttelyn jälkeen minulla on nyt oma blogi.

Voin kertoa että hieman minua jännitti koko blogin perustaminen, mutta sain mainiota oppia vanhemmalta lapseltani joka ylläpitää useampiakin blogeja. Pienen perehdytyksen jälkeen minun ei ole tarvinnut kysyä häneltä apua, mutta selkeästi huomaan että hän on innostunut kun on saanut äitinsä innostumaan tästä bloggaamisesta. Sosiaalinen media on ollut minulle melkoisen tuntematon käsite aikaisemmin, toki olen Facebookissa ja Youtubeakin olen silloin tällöin katsellut, joten ne ovat tuttuja. Mutta en esimerkiksi tiennyt tai vaan muuten vaan tiedostanut että bloggaamiinen on myös sosiaalista mediaa, ihan kuin Facebookit ja Twitterit, mitä näitä kaikkea nyt onkaan.

Mutta siis, olet erittäin tervetullut seuraamaan blogiani. En välttämättä julkaise uutta materiaalia päivittäin tai viikoittain, kirjoitan silloin kuin minusta siltä tuntuu. Aiheita varmasti olisi vaikka kuinka ja paljon ja vaikka mitä. Mutta otetaan pala kakkua kerrallaan kuten sanontakin menee ja pureudutaan eri aiheisiin aina silloin kun siltä tuntuu. Ajattelin perustaa myös palautelomakkeen, jonka avulla minuun voisi olla yhteydessä ja ehdottaa vaikkapa tulevaa blogitekstin aihetta. Se on varmaa että mielipide löytyy jokaiseen asiaan eikä tule aihetta vastaan mihin sanoisin poliittisesti en kommentoi.

Mutta mukava kun olet löytänyt blogin pariin, toivottavasti saan sinusta uskollisen lukijan ja kenties ahkeran kommentoijan. Sana on todellakin vapaa ja sen kautta voimme parantaa yhdessä tätä maailmaa ainakin virtuaalisella tasolla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *