Mene sisältöön

 
 

Lapsiin ja nuoriin kohdistuneet ravitsemushankkeet

 

Julkaisuun on koottu tietoa Suomessa 2000-luvulla toteutetuista ravitsemusaiheisista terveyden edistämisen hankkeista, tutkimuksista ja opinnäytetöistä, joiden painopisteenä on ollut lasten ja nuorten ravitsemustilan ja siten terveyden edistäminen.

Tietoa on kerätty mm. järjestöistä, kunnista, tutkimuslaitoksista, yliopistoista sekä eri rahoitustahoilta. Yksityisellä sektorilla tehdyt tutkimukset on jätetty tarkastelun ulkopuolelle.

Julkaisu keskittyy lasten ja nuorten joukkoruokailua käsitteleviin hankkeisiin ja tutkimuksiin. Lisäksi siihen on listattu lasten ja nuorten ravitsemuksellista terveydentilaa, ravitsemuskäyttäytymistä ja terveydenedistämistä ravitsemuksellisin keinoin käsittelevät tutkimukset, julkaisut ja hankkeet, mitkä on toteutettu maassamme 2000-luvulla.

Taustaa ERA-hankkeelle
 

Julkaisu on tehty taustatyönä Sitran 2005-2009 toteuttaman Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA:n joukkoruokailuhankkeeseen.

 

Tekijät: Terveyden edistämisen keskus ry ja Sitra ; K. Karjalainen, P. Koskinen-Ollonqvist

 

Julkaisu kokonaisuudessaan

Sivun alkuun