Makukoulu leviää päiväkoteihin
11.3.2009
Päiväkoti-ikäiset maistelevat rohkeasti uusia ruokia ja omaksuvat uusia makuja, kun tutustumisen tukena käytetään kaikkia aisteja.
Aistien avulla ruokamaailmaan –toimintakäsikirjan avulla päivähoidon ammattilaiset voivat ottaa käyttöönsä uusia työmenetelmiä ja käytännön keinoja monipuolisten ruokailutottumusten edistämiseen sekä lasten syömiseen liittyvien pulmien ratkaisemiseen. Jyväskylän päivähoidon kokemukset on kerätty nyt oppimateriaaliksi muihin päiväkoteihin.
Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERAn tuottama toimintakäsikirja perustuu ranskalaiseen Sapere -menetelmään, jossa lapset tutustuvat ruokamaailmaan monipuolisesti kaikkien aistiensa avulla, itse osallistumalla ja omia ruokakokemuksiaan kartuttamalla. Sana ”sapere” on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea ja olla rohkea. Menetelmää on aiemmin käytetty lähinnä koululaisille suunnatuissa Makukoulu-hankkeissa.
Lasten ruokailutottumukset urautuvat jo varhain
Lasten ruokailutottumukset urautuvat jo varhaislapsuudesta lähtien. Päiväkodeissa on huomattu, että kiireen vuoksi lapset näkevät entistä vähemmän ruoan valmistusta kotonaan. Ruokailutottumusten muutos näkyy mm. makeiden mehujen ja makeisten menekin kasvuna sekä kasvisten ja hedelmien niukkana käyttönä. Myös suhde syömiseen on muuttunut ja syömisen pulmat tulleet arkipäiväisiksi haasteiksi päiväkoteihin.
- Vanhat keinot eivät enää riittäneet, siksi lähdimme kokeilemaan Jyväskylässä Sapere-menetelmää lasten ruokakasvatuksessa. Lapsissa näkyy luontainen uteliaisuus ruokaan, he ovat innokkaita tunnustelemaan, haistamaan, maistamaan ja kokeilemaan. Suurin osa oppimisesta tapahtuu leikin avulla tutkimalla ja yhdessä tekemällä, kuuntelemme herneitä ja katselemme mitä löytyy tomaatin sisältä. Tärkeää ja kannustavaa on kasvatuskumppanuuden vahvistuminen kotien kanssa. Myönteinen ja luonnollinen suhde ruokaan ja syömiseen saadaan luotua lapsen omilla ehdoilla, lastentarhanopettaja Aila Koistinen kertoo.
Vuoden vaihteessa päättynyt Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA on ollut mukana kokeilemassa erilaisia tapoja, joilla lasten ja nuorten terveyttä voidaan edistää ravitsemuksen keinoin.
-Verkkosivuillamme julkaistu kirja on myös konkreettinen ja oiva apu vanhemmille, jotka kamppailevat päiväkoti-ikäisensä kanssa miten saisivat heidät syömään monipuolisesti, myös erilaisia kasviksia, projektipäällikkö Markku Mikola Sitrasta sanoo.
Aistien avulla ruokamaailmaan, Sapere-menetelmä päivähoidon ravitsemus- ja ruokakasvatuksen tukena -käsikirjan ovat toimittaneet Aila Koistinen ja Leena Ruhanen. Sen on toteuttanut Jyväskylän päivähoitopalvelut yhteistyössä Sapere -hankepäiväkotien henkilöstön kanssa.
Julkaisu on ladattavissa PDF-muodossa Sitran Julkaisut-sivulta

