Tuhannet pienet ja isot koululaiset kaipaavat taas hyviä välipaloja

12.8.2008

Koulujen alkaessa moni vanhempi on haasteen edessä: mitä tarjota koululaiselle välipalaksi?

Vanhemmat ovat vastuussa koululaisensa välipaloista. Vastuu ei ole ihan pieni, sillä tutkimusten mukaan maku- ja ruokailutottumukset opitaan hyvin pikälle jo lapsena. Erityisesti kasvisten riittävään syömiseen tulisi kiinnittää huomiota, sillä kasviksia syödään Suomessa aivan liian vähän.

Kotimaiset Kasvikset ry antaa tiedotteessaan vinkkejä terveellisten välipalojen koostamiseen. Välipalan voi esimerkiksi valmistaa edellisenä iltana päivällisen tai iltapalan valmistamisen yhteydessä. Lapset kannattaa ottaa puuhaan mukaan, sillä itse tehty on usein myös maittavampaa. 

Yläkoululaisten kohdalla vanhempien vastuulle jää lähinnä hyvien raaka-aineiden ostaminen valmiiksi kotiin ja välipalojen ideointi yhdessä lapsen kanssa.

Välipala koostetaan helposti ihan tavallisista perusraaka-aineista: kasviksista ja täysjyväviljavalmisteista. Sitä täydennetään tarvittaessa vähärasvaisilla, -vähäsuolaisilla ja -sokerisilla maito- ja lihavalmisteilla.

Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta löytyy lisäksi vinkkejä ja ruokaohjeita myös aamiaisen ja päivällisen oikeaoppiseen valmistamiseen.

Myös Hyvä välipala -sivusto neuvoo millainen on hyvä välipala, miten se koostetaan ja mitä kannattaa pitää aina kaapissa.

 

Kotimaiset Kasvikset