Koululaisten välipalan ja ateriarytmin pelisäännöt
6.8.2009
Epäsäännöllisen ruokailun ja napostelun lisääntymisen myötä painonhallinta on entistä haastavampaa niin lapsilla kuin aikuisillakin. Runsaasti sokeria ja rasvaa sisältävien ruokien ja välipalojen käyttö on yleistä, mistä syystä myös suun ja hampaiden terveys ovat huonontuneet entisestään.
Ateriarytmin ja lautasmallin nostaminen arvoonsa on enemmän kuin tarpeellista. Myös vihannesten, juuresten, hedelmien ja marjojen runsaampi käyttö on kaikille tärkeää terveyden ylläpitämisessä ja sairauksien ehkäisemisessä.
Vanhemmat toimivat esimerkkeinä lapselle. Jälkikasvu toivoo ja edellyttää huolenpitoa ja peräänkatsomista, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan. Huomion kiinnittäminen koululaisten päivittäisiin perusasioihin kuten ruokailurytmiin, aterioiden ja välipalojen sisältöön, riittävään lepoon ja liikuntaan sekä yhdessäoloon, kantaa hedelmää monella tavalla nyt ja tulevaisuudessa.
Ateriarytmillä voimia ja elämänhallintaa
Koululaisen on ensiarvoisen tärkeää syödä aamupala ennen kouluun lähtöä. Muuten väsymys ja keskittymiskyvyn puute voi iskeä jo ennen koululounasta. Koululounaan syömisen tärkeydestä ja myönteisistä vaikutuksista on myös tarpeellista keskustella lapsen kanssa heti koulun alettua. Aikuisen positiivinen asenne auttaa myös lasta suhtautumaan kouluruokailuun myönteisesti.
Säännöllisellä ateriarytmillä on vaikutusta mm. oppimiseen, keskittymiseen, painonhallintaan ja jaksamiseen. Se on myös osa elämänhallintaa. Yhteiset ruokailuhetket niin koulussa, kotona kuin ystävien kesken luovat turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Säännöllinen ateriarytmi pitää nälän loitolla, estää napostelun tarvetta ja on tärkeää myös hampaiden kunnolle.
Kunnon hyvällä välipalalla koululainen jaksaa paremmin niin koulussa, kotona kuin harrastuksissakin. Aikuisten kanssa jaettu päivällishetki puolestaan antaa hyvän esimerkin lapsille, ja sopivan kokoisella iltapalalla saa rauhallisen yöunen.
Terveyttä kasviksilla -kampanja
Terveyttä kasviksilla -kampanjan tavoitteena on vaikuttaa lasten ja nuorten terveellisiin ruokailutottumuksiin. Pääteemoina ovat erityisesti kasvisten kulutuksen lisääminen, kunnon välipala ja säännöllinen ateriarytmi.
Terveyttä kasviksilla -kampanjan yhteistyötahoina toimivat Kotimaiset Kasvikset ry, Suomen Sydänliitto ja Syöpäjärjestöt.
Osoitteesta www.terveyttakasviksilla.fi löytyy ammattilaisille runsaasti aihetta käsitteleviä opetuskalvoja, kasvistehtäviä ja taustatietoa sekä aineistotilausmahdolliuus.

