Fintelligens liikkuu terveellisellä tiellä
22.4.2010
Maan menestyneimmälle hiphop-yhtyeelle kunnon ruoka, lepo ja liikunta ovat kolmiyhteys hyvään kuntoon. Terveelliset elämäntavat ansaitsevat oman kappaleensa.
Kotimainen hiphopin uranuurtaja Fintelligens riimittelee uusimmalla albumillaan Maha määrää -biisissään tervehenkisesti. Huutia saavat pullamössöt, pikaruoat, lisäaineet kuin transrasvatkin. Suitsutusta saa muun muassa vihreä tee, aamupuuro ja liikunta.

– Emme halua saarnata, emmekä osoitella sormella, vaan herättää ajatuksia. Fintelligens muistuttaa.
Idea terveellistä energiaa pursuavaan kappaleeseen syntyi kaksikon, Kimmo Laihon, ”Elastisen” ja Henrik Rosenbergin ”Iso H:n”, yhteisestä pitkäaikaisesta kiinnostuksesta laadukkaaseen ravitsemukseen ja elintapoihin. Molemmat ovat ilahtuneet, että biisi on saanut paljon palautetta siitä, että se pukee sanoiksi myös monien muiden ajatuksia.
– Jokaisen ihmisen elämänlaatuhan paranisi, jos söisi kunnolla. Porukka ei vaan hirveästi ajattele mitä syö. Terveelliset elämäntavat ovat meille molemmille niin iso asia, että ne olivat ehdottomasti kappaleen arvoinen juttu, Fintelligensin Elastinen sanoo.
Monipuolisuutta ja vaivannäköä
Helsinkiläisyhtye luottaa siihen, että oma kroppa kertoo, mikä on sille hyväksi. Terveelliset elämäntavat tarkoittavat Fintelligensille monipuolista ruokavaliota, pyrkimystä säännölliseen ateriarytmiin, huolellista tuoteselosteiden lukemista ja liikkumista.
– Itse olen jonkinlainen fitness-hörhö, Iso H on meistä nykyään tarkempi siinä, mitä laittaa suuhunsa. Keikkamatkoilla suosimme kotiruokamaisia lounaspöytiä, joista saa vapaasti salaattia ja leipää. Etniset ravintolat, varsinkin kiinalainen ja thaimaalainen, ovat myös meidän suosikkeja, Elastinen paljastaa.
Pikaruoalle ja pitkille E-koodilistoille sekä mässäilylle Fintelligens riimittelee suoraa kritiikkiä.
– Kiire on huono tekosyy, kyse on siitä mitä arvottaa tärkeäksi. Itse en tupakoi, joten ruokailu on mulle ansaittu tauko. Kiireessä ei saisi syödä, vaan sille pitäisi antaa aikaa, Elastinen sanoo.
Muusikot pyrkivät kokkailemaan paljon itse, viime aikojen bravuureita ovat pihvit ja paistit vihanneksilla. Hedelmät pelastavat päivän aikana pahimmalta makeannälältä. Ravitsemustavat ovat löytyneet itse kokeilemalla ja tietoa pureksimalla netistä, kirjoista ja lehdistä.
– Varsinkin netissä liikkuu kaikenlaista tietoa, että tämä on hyväksi sinulle ja tämä on pahaksi sinulle. Kannattaa olla tarkkaavainen.
Järki mukana
Maha määrää -kappaleessa Fintelligens ottaa kantaa myös kouluruokailun arvostukseen. Omat muistot ja ennakkoluulot esimerkiksi tonnikalaan ovat vielä mielessä, mutta aikuistuminen on avartanut myös tällä saralla.
– Vierailimme äskettäin eräällä koululla ja kuulimme, että osa oppilaista ei syö ollenkaan koulussa. Se on täysin järjetöntä. Itse en jättänyt ainoanakaan päivänä kouluruokailua välistä, Elastinen muistelee.
Fintelligens ihmettelee myös erilaisia outoja dieettejä ja sitä, miten jotkut kuvittelevat pärjäävänsä syömättä lähes mitään.
– Kaiken voi tehdä järjellä. Liian suuret muutokset kostautuvat ja kääntyvät itseään vastaan.
”Pelkkä protsku ei näy hihassa...”
Fintelligensin keikat ovat vauhdikkaita, omanlaisiaan hapenottokyvyn testejä. Hyvää kuntoa vaaditaan, mutta liikunta tuo myös hyvää fiilistä.
– En oikein ymmärrä mihin tarvitsisin esimerkiksi energiajuomia. Liikunnalla saa kroppaan enemmän virtaa, kuin vaikka isolla annoksella tauriinia ja sokereita.
Iso H pyöräilee, Elastinen harrastaa liikuntaa mahdollisuuksien mukaan noin neljä kertaa viikossa. Se pitää miehen omien sanojensa mukaan järjissään. Lajivalikoimaan kuuluu kahvakuulatreeniä, kuntosalia ja jalkapalloa. Ihanteellinen tilanne on silloin, kun liikunta ei tunnu velvollisuudelta, vaan paremminkin positiiviselta riippuvuudelta.
– Liikunnalle pystyy aina järjestämään aikaa, jos haluaa. Muussa tapauksessa se ei ole ehkä arvoasteikolla tarpeeksi tärkeä. Kotona on kuitenkin televisio, eikä se ole siellä useinkaan tyhjänpanttina, Elastinen kiteyttää.
Teksti: Minna Ruotsalainen

